Tuki
Uutisia / 12.07.2018

Avaintecin ja Eksoten keinoälysovellus ennustaa lasten ongelmia

Avaintec on Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) ja Lappeenrannan kaupungin kanssa mukana valtion kärkihankkeessa, jossa ennustetaan lasten ja perheiden ongelmia keinoälyn avulla. Ennustemallityökalun avulla tukea voidaan tarjota perheille varhaisessa vaiheessa, ennen varsinaisten ongelmien syntymistä.

Malli on laajin, mitä Suomessa on toistaiseksi tehty, sillä siinä yhdistyvät sosiaali- ja terveydenhuollon tietojen lisäksi myös ne tiedot, joka kertyvät opettajien ja varhaiskasvatuksen järjestelmiin.

Eksoten tietohallintojohtaja Toni Suihko kertoo, että eri ammattiryhmät kirjaavat niin paljon tietoa, että oikeita ennustavia merkkejä on vaikea löytää.

Keinoäly tutkii massiivisia tietomääriä ja auttaa ennustamaan ketkä lapset tai nuoret voivat olla vaarassa joutua ongelmiin. Näin lasten kanssa työskenteleviä ammattilaisia voidaan paremmin tukea päätöksenteossa.

Asiasta uutisoi Yle Uutiset Kaakkois-Suomi 10.7.2018.

 

Lisätietoja:

Eksoten tiedote

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman kotisivut

DataChief-analyysityökalu

Share with: