Hyppää pääsisältöön
Kit
X-Archive
Heinola

Heinolan rakennusvalvonta käyttää X-Archivea ja Kit:iä – Digitalisaatio tuo tehokkuutta ja kustannussäätöjä - postimaksut puolittuivat kuukaudessa.


Heinolan kaupunki halusi sähköisen arkiston rakennusvalvonnan digitalisaatiota varten, joten vuonna 2016 he ottivat käyttöön X-Archiven. Järjestelmään integroitiin myös Kit, koska se tarvitsi allekirjoitusliitännän.

Vastaava rakennustarkastaja Juha Mara halusi kehittää oman osastonsa vastamaan tulevaisuuden haasteisiin ja pärjäämään jatkossakin olemassa olevalla työntekijämäärällä. Projektin inspiraationa toimi kustannustehokkuus, arkistotilan puute ja halu päästä eroon paperista.

”Meillä oli monta paperiarkistoa ja skannausta tehty levyn kulmalle eri kansioihin.”

Rakennusvalvonnan puolella kuvat löytyvät nyt helposti ja nopeasti, ja paperiarkistosta noutaminen on vähentynyt huomattavasti.

Lisäksi paperin määrä ja tulostaminen asiakkaille on vähentynyt merkittävästi ja nyt vain noin kolmannes haluaa materiaalin paperilla. Tämä on vapauttanut työaikaa muuhun.

”Yhteydenpito oli kiinteää ja kiitettävää. Ongelmat ratkaistiin ja kysymyksiin vastattiin todella nopeasti, ammattitaidolla.

Toimiminen Avaintecin kanssa on ollut luontevaa ja voin vain suositella muillekin.”