Talous
Avain Technologies Oyn omistajuus jakautuu Sitran (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto) ja yri-tyksen oman henkilöstön avaintyöntekijöiden kesken. Yrityksen muita rahoittajia ovat Finnvera, Sampo, Tekes ja IAM Invest.
Avain Technologies Oyn liikevaihto koostuu terveydenhuoltoon, julkishallintoon ja rahoitussekto-rille myydyistä ohjelmistolisensseistä ja palvelusopimuksista sekä konsultointipalveluista. Tällä hetkellä varsinkin terveydenhuoltosektorille on valmisteilla, pilotoinnissa tai käyttöönotto-vaiheessa lukuisia prosessien sähköistämishankkeita, joissa Avain Technologies Oyn sähköisen allekirjoituksen ratkaisulla, sähköisellä lomakesovelluksella sekä sähköisellä arkisto-ratkaisulla on keskeinen rooli.
Strategiansa mukaisesti Avain Technologies Oy pyrkii kasvamaan niin orgaanisen kasvun kuin yritysjärjestelyidenkin kautta. Yritys laajentaa liiketoimintojaan Aasiaan sekä tuotekehityksen että loppuasiakkuuksien muodossa. Myös Euroopassa vireillä olevia hankkeita jatketaan suunnitelmi-en mukaisesti. Yritys keskittyy yhä kiinteämmin erityisasiakasryhmiin terveydenhuol-tosektorilla, julkishallinnossa ja rahoitussektorilla.
Erikoistumalla, fokusoimalla asiakassegmenttejään hallitusti sekä parantamalla hinta/laatu-suhteeltaan kilpailukykyisten, kansainväliset ohjelmistostandardit täyttävien tuotteidensa toimi-tusvalmiutta Avain Technologies Oy aikoo tulevaisuudessa kehittyä johtavaksi ohjelmistokompo-nentti toimittajaksi niin organisaatioiden työprosessien sähköistämisessä, sähköisissä allekirjoituksissa kuin arkistosovellustenkin alalla.
Visio ja henkilöstö
Yrityksen visiona on tuottaa ja markkinoida innovatiivisia, teknisiltä ominaisuuksiltaan kehit-tyneitä sovelluksia yritysten ja organisaatioiden työnkulkujen ja palvelurakenteiden tietoturval-liseen sähköistämiseen.
Olla tietoturvan ja helppokäyttöisyyden kansainvälinen edelläkävijä vakaiden tuotesovellusten avulla toteutuu sitoutuneen henkilökunnan ja yritysjohdon panoksella. Tärkeä osansa on myös yrityksen omaksumalla nk. ketterän tuotekehityksen mallilla, joka mahdollistaa nopean reagoinnin alati muuntuviin markkinavaatimuksiin ilman että työn laadusta tarvitsee tinkiä.
Tällä hetkellä Avain Technologies Oy:n palveluksessa on 20 alansa ammattilaista yhteensä nel-jästä eri kansallisuudesta. Työntekijöistä noin 30% toimii tuotekehityksessä, 40% asiakasrajapin-nassa ja 30% myynnin tuessa ja johdossa. Yritys kasvaa voimakkaasti ja rekrytoi uusia avain-henkilöitä osaamisen ytimeen.
"Customer, Respect and Quality" kiteyttää Avain Technologies Oy:n toimintaa ohjaavat arvot. Panostamalla asiakkaiden tyytyväisyyteen, kunnioittamalla yksilöä kaikessa ja kaikkialla sekä tarjoamalla laadukasta, lainvoimaista ja kehittynyttä teknologiaa asiakkaiden ja kumppanien tarpeisiin Avain Technologies Oy aikoo olla mukana kehityksen kärjessä toteuttamassa tulevaisuuden paperitonta tietoyhteiskuntaa.
Osion etusivulle
Copyright © 2006 Avain Technologies Oy